Nousen rosoista polkua, astun juurten päälle ja otan tukea rungoista. Miten Kerttu ikinä pääsi tästä ylös? Jokin lintu tohahtaa lentoon melkein jaloista ja lentää vaappuen oksiston turvaan. Minä olen vieras.

Ylhäällä istun avokalliolle ja katson Mustaselkää. Jää on epämääräisen kirjava kuin marmoripöytä, Mustasaari lepää suurena kalana sen keskellä. Kalalla on vankka ranka, nikamina ikivanhat männyt.

Aurinko on nousemassa. Siirryn vähän päästäkseni idästä heijastuvaan lämmönläikkään, paneudun makuulle ja suljen silmät. Kallio painaa selkää kuin se lepäisi minua vasten eikä päinvastoin. Olen sen pinnalla niin kevyt että katoan.

Luin Anni Kytömäen esikoisromaanin Kultarinta vasta tänä kesänä ja hurmaannuin sen kiehtovaan sukutarinaan ja viehkoon luontokuvaukseen täydestä sydämestäni. Myös Kytömäen uusin romaani Kivitasku oli minulle täyteläinen lukukokemus. Nautin Kytömäen aistikkaasta kielestä, taidokkaasta juonenpunonnasta, monitahoisista henkilöistä ja kiehtovista teemoista. Ehkä jonkun mielestä 645-sivuisessa kirjassa olisi tiivistämisen varaa, mutta minä tiiliskivien ystävänä ilahduin kun sain uppoutua tämän kirjan maailmaan pidemmäksi aikaa. Tämä on niitä kirjoja, josta haluaisi yhtä aikaa kuuluttaa koko maailmalle ja pitää visusti omana tietonaan. Tämä on myös niitä kirjoja, josta on vaikea kirjoittaa, sillä omaa vahvaa lukukokemusta on vaikea pukea sanoiksi. Yritän kuitenkin, eihän tässä muuten ole mitään mieltä 🙂

Kivitasku punoo yhteen monen sukupolven tarinan. Kirja alkaa 16-vuotiaasta Helenasta vuonna 1959. Helena haaveilee tutkimusmatkoista kaukaisiin maihin, mutta haaveiden ja vastoinkäymisten kesä päättyy toisenlaiseen matkaan. Helena passitetaan sairaalaan ”lepäämään”. Toisessa aikatasossa seurataan Vekaa vuonna 2012. Vekan on määrä mennä sairaalaan osastohoitoon heikon vointinsa vuoksi, mutta hetken mielijohteesta hän hyppääkin bussiin ja matkustaa suvun mökille Louhurantaan piilottelemaan sukulaisilta ja naapureilta. Kolmannessa aikatasossa hypätään kauas taaksepäin, vuoden 1849 Venäjälle, missä vallankumouksellisia ajatuksia romaaneihinsa kirjoittanut Sergei seisoo teloituslavalla. Teloitus on kuitenkin näytöstä ja kuoleman sijaan Sergei tuomitaan pakkotyöhön Suomeen. Kivilouhoksella tapahtuva onnettomuus antaa hänelle mahdollisuuden rakentaa elämänsä uudelleen valehenkilöllisyyden turvin. Onnettomuudesta toipumisessa häntä auttavat kansanparantaja Maaria sekä hänen luonnonlapsityttärensä Katinka.

Lue lisää »