Kun herään, tajuan heti, että jokin on toisin, mutta olen vielä unenpöpperössä, enkä pysty heti sanomaan, mikä se on. Vaikka paino vierelläni tuntuukin oudolta, tunne ei johdu siitä, että vieressäni on joku vaan siitä, että tajuan oikeasti nukkuneeni. Kasvoilleni leviää hidas hymy. Olen herännyt luonnollisesti. En ole havahtunut unesta omaan huutooni, en jarrujen kirskunaan enkä lasia vasten rusahtavan kallon ääneen. Tämä on ensimmäinen yö yli vuoteen, jolloin en ole nähnyt unta onnettomuudesta.

Clare Mackintoshin maailmalla menestynyt esikoiskirja Annoin sinun mennä on juuri ilmestynyt suomeksi ja saanut ainakin bloggareiden keskuudessa hyvän vastaanoton. Mm. Leena Lumi ”lupaa muuttua tunturipöllöksi ellei tästä teoksesta tule tämän vuoden käännöskirjallisuuden myyntimenestystä Suomessa”. Itsekin odotin innolla tarttumista tähän kovasti kehuttuun psykologiseen trilleriin, vaikka aihe vähän karmikin. Kun oma ekaluokkalainen juuri opettelee itsenäistä kulkemista liikenteessä, ei ehkä ole viisasta lukea kirjaa, jossa heti alkajaisiksi pikkupoika jää auton alle. Onneksi uskaltauduin kuitenkin lukemaan, sillä kirja on kehunsa ansainnut. Ja yllättäen kirja ei ollutkaan pelkkää lapsensa menettäneen äidin epätoivoa, vaan käsittelyyn nousi toisenlaisiakin, odottamattomia teemoja.

Kun kirjan kannessa pyydetään varautumaan tyrmäävään juonenkäänteeseen, jota on kehuttu yhdeksi kaikkien aikojen nerokkaimmista, odotukset nousevat melko korkealle. Ja eihän sitä sitten muuta teekään kuin odota sitä tyrmäystä ja yritä kehittää mielessään erilaisia skenaarioita siitä, mikä se voisi olla.  Vähän alle puoleenväliin sitä saa odotella, ja kyllä, ainakin minua Mackintosh onnistui naruttamaan. Ensimmäisen tyrmäyksen jälkeen luin kirjaa vähän rentoutuneemmin, mutta siitäkin eteenpäin Mackintoshin juonenkuljetus oli loistokasta ja loppuunkin oli varattu yksi yllätystyrmäys. Tästä kirjasta, niin kuin dekkareista yleensä, on kirjoitettava kieli keskellä suuta, ettei vahingossa tulisi paljastaneeksi liikaa.

Ei kirjan vahvuus pelkkää juonella kikkailua ole. Clare Mackintosh on entinen rikostutkija ja se näkyy kirjassa ansiokkaana poliisityön kuvauksena. Lapsen yliajoa selvittävä bristolilainen rikostutkija Ray Stevens on kiinnostava persoona, jolla riittää rikosten lisäksi puimista myös perhe-elämässä. Toinen kiinnostava henkilö on Jenna Gray, joka vetäytyy Walesin rannikon pikkukylään unohtaakseen menneet. Siellä hän asustelee rähjäisessä mökissä leirintäalueen kupeessa ja vaeltelee rannoilla löytökoiransa kanssa ottamassa valokuvia rantaveteen kirjoittamistaan sanoista. Näistä tuulisilla rantatörmillä lahoavista mökeistä syntyy aina omanlaisensa tunnelma. Tästä tunnelmasta tuli mieleen Erika Swylerin The Book of Speculation, jossa päähenkilön lapsuudenkoti oli hyvää vauhtia vajoamassa mereen Long Islandin rantapenkereeltä.

Kirjailijan saatesanoissa Mackintosh kertoo pohjanneensa tarinan tositapahtumaan yliajosta ja liikennepaosta, joka oli jäänyt vaivaamaan häntä poliisiuran alkuvuosilta. Saatesanoissa hän myös ohimennen mainitsee menettäneensä oman poikansa, joten sekin suru on omakohtaisesti koettua. Tällaista hyvin kirjoitettua ja taiten kudottua trilleriä on ilo lukea!

Kustantajan sivuilla kerrotaan, että Mackintosh on tulossa Suomeen Dekkariviikolla 14.-16.6.2017. Hänen seuraava romaaninsa ilmestyy suomeksi keväällä 2018. Kiitos kustantajalle kirjasta!

Helmet-haasteessa lisään tämän kohtaan 24 – Kirjassa selvitetään rikos.

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä
I Let You Go (2014), suom. Päivi Pouttu-Delière
Gummerus 2017
Arvostelukappale

Lisää hehkutusta muissa blogeissa:
Elegia
Järjellä ja tunteella
Kirjamuistikirja
Leena Lumi
Lillin kirjataivas
Rakkaudesta kirjoihin
Sinisen linnan kirjasto
Ullan luetut kirjat

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

4 Kommenttia

  1. Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi says:

    02/02/17 @ 06:29 

    Olen juuri lukemassa tätä ja kyllä olen vakuuttunut. Kirja vain vie mukanaan <3

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      02/02/17 @ 09:11 

      Tämä kirja tosiaan imaisi mukaansa. Oli ilo lukea tällaista lukusukkulaa klassikkohaasteen jälkeen 🙂

      Vastaa
  2. riitta k says:

    02/02/17 @ 10:37 

    Tämäpä olisi oiva valinta ystäväpäivämaratoniin – kiitos hyvästä arviosta!

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      02/02/17 @ 10:41 

      Kiitos Riitta! Olisipa ihana osallistua ystävänpäivämaratoniin, mutta on jo niin paljon menoja sille päivälle, että taitaa jäädä lukuaika vähiin. Toisaalta olen jatkuvalla lukumaratonilla, joten ainakin perhe varmaan toivoisi minun pitävän lukupaastoa 😉

      Vastaa

Jätä vastaus.