Vaikka raajani toimivat hyvin, pelkäsin jatkuvasti, että rampautuisin. Ajatus oli mielessäni heti kun sain silmäni auki, ja nousin nopeasti sängystä tarkastamaan, toimivatko jalkani yhä. Ehkä siksi keskityin Lilaan, jonka laihat, vikkelät sääret olivat liikkeessä koko ajan, sätkivät silloinkin kun hän istui opettajan vieressä, niin että tämä hermostui ja lähetti hänet pian takaisin paikalleen. Jostakin syystä olin varma, että jos pysyisin Lilan perässä, hänen askeltensa tahdissa, niin äitini laahustus, joka oli syöpynyt minuun lähtemättömästi, lakkaisi vainoamasta minua. Tulin siihen tulokseen, että minun täytyi seurata tuota tyttöä, olla päästämättä häntä näkyvistäni, vaikka hän suuttuisi ja yrittäisi hätistää minut pois.

Luultavasti se oli tapani reagoida kateuteen ja vihaan ja tukahduttaa ne. Tai ehkä naamioin sillä keinoin alemmuuden, ihailun jota tunsin. Varmaa oli, että opettelin auliisti hyväksymään Lilan paremmuuden kaikessa, ja samalla myös hänen omavaltaisuutensa.

Joihinkin kirjoihin latautuu niin paljon odotuksia, että kirjaan tarttuu lopulta melkein pelonsekaisin tuntein. Mitä jos petyn, mitä jos en ymmärräkään miksi kaikki ovat tästä niin kovasti kohkanneet? Olen pannut jo pitkään merkille Elena Ferranten osakseen saaman suitsutuksen ja huomannut myös monien kunnioittamieni naiskirjailijoiden ihailun hänen teoksiaan kohtaan. Ferranten tapauksessa oman mysteerin tunnun luo se, että kustantajaa lukuunottamatta kukaan ei tiedä hänen todellista henkilöllisyyttään. Veikkausrumpu on lyönyt kuumana, varsinkin viime aikoina kun hänen Napoli-tetralogiansa viimeinen osa oli Man Booker -palkinnon finalistien joukossa. Palkinto meni lopulta Etelä-Korean Han Kangille teoksesta The Vegetarian, joten jää arvoitukseksi, olisiko Ferrante lopulta materialisoitunut noutamaan palkintoa. Joka tapauksessa mysteerikirjailija on tänä vuonna valittu Time-lehden julkaisemalle maailman vaikutusvaltaisimpien henkilöiden listalle. Huhtikuussa julkaistu suomennos Napoli-sarjan ensimmäisestä osasta, Loistava ystäväni, on saanut kotimaisissa blogeissa varovaisen innostuneen vastaanoton. Kaikkia se ei ole hurmannut.

No miten minun kävi? Petyinkö? No en! Kuten moni muu lukija, olin ensin vähän hämmentynyt. Eikö tässä olekaan mitään tämän ihmeellisempää, ajattelin. Sitten Ferranten maailma imaisi mukaansa enkä olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni. Tunsin käveleväni Napolin kapeilla, likaisilla kujilla. Tunsin ihoa korventavan kuumuuden, haistoin mädäntyneen kalan, hien, huumaavien kukkien ja viettelevän kahvin aromit. Tunsin vaaran tunnun, uhkaavan väkivallan  ja hetkessä leimahtavan intohimon läsnäolon. Tunsin ymmärtäväni köyhyydestä ja eriarvoisuudesta kumpuavaa kateutta ja määrätietoista uurastusta kohti parempaa. Tunsin käsittäväni Elenan ja Lilan ailahtelevan ja kompleksisen ystävyyden. Tunsin paljon, ympäröivä todellisuus katosi. Luettuani kirjan viimeiset lauseet, tunsin taas kiihkeää odotusta. Seuraava osa on varmasti tätäkin parempi. Nyt kysymys kuuluu, malttaisinko odottaa seuraavaa suomennosta vai tarttuisinko kovasti kehuttuun Ann Goldsteinin englannin käännökseen.

Kirjan prologissa 60-vuotias Elena saa puhelun parhaan ystävänsä Lilan aikuiselta pojalta: Lila on kadonnut jälkiä jättämättä ja vienyt kaiken omaisuutensa mukanaan. Huolestumisen sijaan Elena saa vihanpuuskan ja päättää kirjoittaa ylös heidän tarinansa. Siitä alkaa tarina Elenan ja Raffaellan, toisilleen Lenùn ja Lilan, elämästä. Ensimmäisessä kirjassa keskitytään ystävysten lapsuuteen ja nuoruuteen, 16-vuotiaaksi asti. Kaikki kerrotaan Elenan näkökulmasta, joten seuraavissa osissa jäänee nähtäväksi kuinka luotettava kertoja Elena on. Elena ja Lila ovat älykkäitä tyttöjä maailmassa, jossa tyttöjen lahjakkuudella on rajansa. Elenalle käy pian selväksi, että teki hän mitä tahansa, opiskeli hän kuinka ahkerasti, Lila on aina parempi. Lilan lahjakkuus on luonnollista ja vaivatonta, Elenan menestyminen vaatii pänttäämistä ja uurastusta. Lila on pelätty, mutta magneettisen vetovoiman omaava villilapsi, jonka varjossa Elena sitkeästi kulkee. Lilan lahjakkuuden kasvulle tulee esteitä, kun koulujen portit sulkeutuvat hänen edessään. Opettaja rohkaisee molempia tyttöjä jatkamaan keskikouluun ja lukioon, mutta ainoastaan Elenan vanhemmat suostuvat, hekin pitkin hampain, suomaan tyttärelleen kalliin ja tytöille turhana pidetyn koulutuksen.

Elena ja Lila ovat kuin kaksi magneettia, jotka vuorollaan hylkivät toisiaan ja välillä imaisevat toisen lähelleen. Keskinäinen kilvoittelu ja kateus moottorinaan he puskevat toisiaan kohti parempia suorituksia, kohti parempaa tulevaisuutta. Kun toinen kärsii, toinen kukoistaa, ja äkkiä voimasuhteet keikahtavat taas toisinpäin. Tätä singahtelua on ihmeen vangitsevaa seurata. Kun Elena menestyy opinnoissaan, Lila saa naapuruston pojat ja miehet sekoamaan. Lila vaan ei ole helppo saalis, hän jopa kantaa veistä mukanaan siltä varalta, että häneen silmänsä iskenyt vihattu baarin omistajan poika sattuu tekemään liian läheistä tuttavuutta. Sodan jälkeisen napolilaisen naapuruston keskinäinen dynamiikka on kiihkeää ja helposti roihuksi leimahtavaa. Vaikka perheiden sisälläkin riidellään tulisesti, jos joku ulkopuolinen loukkaa jotain perheenjäsentä, koston kierre on pakko panna täytäntöön. Väkivallalla ei vain uhkailla, vaan teot toteutetaan, siitä todisteena on myös yksi murhasta vangittu naapuri.

Kirjassa on paljon henkilöitä ja pari kertaa piti palata tutkailemaan alussa olevaa henkilögalleriaa. Varsinkin kun naapuruston valtasuhteet ja tyttöjen kiintymyksen kohteet tuntuvat olevan ainaisessa liikkeessä, välillä piti tarkistaa, oliko se suutarin poika nyt vihoissa kauppiaan pojan vai baarin omistajan pojan kanssa, tai oliko automekaanikko hullun lesken perhettä vai torikauppiaan poika. Elämä Napolin työläiskortteleissa on kovin kiihkeää ja Ferrante onnistuu kuvaamaan sitä hypnoottisella, intensiivisellä tavalla. Nautin kirjasta paljon ja jään odottamaan seuraavissa osissa jotain vieläkin loistavampaa.

Elena Ferrante: Loistava ystäväniElena Ferrante: Loistava ystäväni
L’amica geniale (2011), suom. Helinä Kangas
WSOY 2016

Kirja on arvioitu useassa blogissa, mm.:
Leena Lumi
Reader, why did I marry him?
Kirjakaapin kummitus
Lukutoukan kulttuuriblogi
Lumiomena
Yökyöpeli hapankorppu lukee
Kirjasähkökäyrä
Rakkaudesta kirjoihin
Kirsin Book Club
Kirjakirppu

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

Jätä vastaus.