Ajatusten vedenjakaja kulkee tässä kohden. Jos aika olisi pysähtynyt tähän hetkeen, kesäflunssan yllättämä Chang olisi jäänyt makaamaan lauttasaarelaiseen vuokrakaksioon ja minä olisin pysähtynyt tutkimaan maailmaa laboratoriooni. Avasin hanan. Kylmä vesi virtasi posliinilavuaariin ja aika kulki eteenpäin. Me emme voineet jäädä roikkumaan jonnekin vältilaan, eteiseen, oli mentävä eteenpäin ajassa ja ajatuksissa. Mikseivät verisuonet kasvaneet verkkokalvoilla useista yrityksistämme huolimatta? Olivatko venäläiset jo ymmärtäneet jotain mitä me emme huomanneet? Miksi professori Wurstenbach ja tohtori Gupta olivat saaneet omat solunsa kasvamaan menestyksekkäästi? Tohtori Gupta Gangesjoen suistolta. Tohtori Gupta, joka surffasi kolera-aallon harjalla. Koleratoksiini. Epäaktiiviset ja introvertit pintamateriaalitkin kuulivat sen mutta eivät luopuneet jähmeydestään, kiiltävyydestään ja ylimielisyydestään. Miksi en ollut tullut ajatelleeksi asiaa koskaan aikaisemmin? Siinä missä kolera kuivattaa ja tappaa ihmiset, soluista se tekee virkeitä ja elinvoimaisia. Poskeni hehkuivat. Soitin Maxille.

Tammen katalogissa kiinnitin huomiota virkistävän erilaiselta kuulostavaan kotimaiseen esikoiskirjaan. Silmälääkärinä työskentelevän Sissi Katzin esikoisromaanin Coco Kafkan ihmeellinen elämä takakansi sisältää varoituksen lukijoille: navakka itätuuli pyyhkäisee koko tarinan yli, eikä sen jälkeen mikään ole ennallaan. Aikamoisen kafkamainen pyörremyrsky tämä kirja olikin ja tuntuu vaikealta saada mitään järjellistä tästä sanottua.

Coco Kafka ja hänen kiinalainen tutkijakollegansa Chang ovat piinallisen lähellä läpimurtoa. Jos he onnistuvat, luvassa on vähintään Nobel, sillä tutkijoiden tavoitteena on löytää parannuskeino sokeuteen. Kilpajuoksu on kovaa, sillä myös venäläinen tutkijapari Popov ja Karpov ovat lähellä ratkaisua. Mutta voiko keneenkään luottaa? Kollegaan, rakastettuun, edes itseensä? Helsinkiläisessä Kalaharin Kalabaarissa Coco syö kokki Jagadishwaran tarjoamia jauhomatoannoksia ja muistelee lapsuuttaan Israelissa, jossa he Max-veljen kanssa asuivat isosedän ja tämän valkovenäläisen vaimon luona. Isä oli kuollut ja hermoromahduksen saanut äiti matkusteli maailmalla. Veljen kallein aarre oli äidin lähettämä kankaanpalanen, ”Intian kesä”. Avaimenreiästä lapset vakoilivat naapurin salaperäistä rouva Sagivia.

Mutta miten tähän kaikkeen liittyy torakkojen valtaama värjäämö Negevin autiomaassa, pellejä pelkäävä ja pellemaalauksia tekevä taiteilija Julian Pape, shanghailainen lihakauppa, jukkapalmuista pitävä suojelupoliisi Niilo Kallio, puoliksi syöty Umm Ali -jälkiruoka, loputtomat numeroidut ovet Buirjärvellä, punainen narikka jossa todellisuus muuttaa muotoaan ja Musée d’Orsaysta varastettu maalaus? En todellakaan osaa selittää, kannattaa lukea itse jos uskaltaa.

Luulin ensin, että kirja sijoittuu tulevaisuuden Helsinkiin, sillä siinä mm. liikutaan gondolihissillä Katajanokalta Lauttasaareen. Suunnilleen puolessavälissä kirjaa käy kuitenkin ilmi, että on vuosi 2011. Onkin siis ilmeisesti kyse jostain rinnakkaistodellisuudesta. Kirjan surrealistisessa kerronnassa on ajoittain jotain murakamimaista. Romaani tuntuu kuitenkin kurottavan niin moneen suuntaan, että ainakin tältä lukijalta putosivat langat alituiseen käsistä. Jos pystyy pysymään kärryillä loppumetreille saakka, viimeistään viimeisen luvun junamatka pudottaa lopullisesti raiteilta. Se on kuin hybridi kaikesta jo koetusta, henkilöitä, paikkoja ja asioita vyöryy eteen hengästyttävässä sekamelskassa. Elämä on pelkkää kiertokulkua, pelkkää kulkua viikkojen polymeerissä. Ja mitä todellisuuteen tulee, lehtitaikinaa ja jauhomatoja.

Nostan hattua rohkean erilaisesta kerronnasta, tällaista kotimaisessa kirjallisuudessa harvoin tulee vastaan. Kirjassa oli paljon sellaista, mistä pidin. Erityisesti kuvaus Cocon ja Maxin lapsuudesta oli kiehtovaa, siitä avaimenreiästä olisin voinut kurkistella enemmänkin. Kokonaisuutena romaanista jäi kuitenkin aika pyörryttävä olo ja jäin miettimään mikä tämän tarinan sanoma loppujen lopuksi oli. Kunnianhimoinen ja mielikuvituksellinen esikoisromaani joka tapauksessa. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä kaikkea muut lukijat ovat tästä saaneet irti.

Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
Tammi 2017
Arvostelukappale

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

Jätä vastaus.