Kaikki kirjat, joita en halua lukea tai jotka olen lukenut mutta joita en halua lukea uudestaan, pakkaan muuttolaatikoihin. Joidenkin kirjojen nimiölehdillä on lyhyitä joulutervehdyksiä tai onnentoivotuksia Karinin kavereilta ja vanhoilta poikaystäviltä. Kaksi kirjaa on lainassa Hornstullin kirjastosta. Doris Lessingin Kultainen muistikirja ja Nina Bouraouisin Nos baisers sont des adieux. Ne ovat ainakin kuukauden myöhässä. Kirjastokortti pitää lakkauttaa, se täytyy muistaa, hautajaisten jälkeen minun on mentävä Hornbruksgatan 25:een ja sanottava: Karin Lagerlöf ei lainaa enää yhtään kirjaa.

Huh ja vau. Siinä tuntemukseni, kun irrottauduin intensiivisestä kohtaamisesta Tom Malquistin henkilökohtaisen tragedian kanssa. Joka hetki olemme yhä elossa on runoilijana kannuksensa saaneen Malquistin esikoisromaani, ja kovin väkevä sellainen. Juuri kun pääsin Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa -romaanin kohdalla sanomasta, miten varautuneesti suhtaudun tähän pohjoismaiseen autofiktiobuumiin, tulee eteen tällainen autofiktion ytimessä oleva paljaan rehellinen ja teeskentelemätön vyörytys, joka vetää maton alta. Luin kirjaa maanisesti, voimatta päästää sitä käsistäni. Otin sen jopa mukaan kävelylle ja poikkesin salaa kahvilaan lukemaan kun piti olla reippailemassa. Uppouduin täysin Malmquistin yksityiseen suruun ja elin tiiviisti mukana. Silti en tuntenut tirkisteleväni. Malmquist on rohkeasti tehnyt yksityisestä yleistä ja väistämättä saa lukijan pohtimaan mikä omassa elämässä on arvokasta, mistä kannattaa pitää kiinni ja mistä luopua, miten tärkeää on elää tässä hetkessä. Seuraavasta kun ei ole takeita.

Tom ja Karin odottavat esikoistaan, kun Karinin vointi yhtäkkiä heikkenee ja hän joutuu sairaalaan. Diagnoosi on lohduton, Karinilla on pitkälle edennyt akuutti leukemia. Tytär syntyy keisarinleikkauksella ja saa nimekseen Livia. Tom ravaa edestakaisin teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä. Toisessa yksi elämä on alkumetreillään, toisessa otetaan viimeisiä hengenvetoja. Tomista tulee samaan aikaan tuore isä ja leski. Tomin selviytymiskeinoihin kuuluu saada mahdollisimman paljon tietoa siitä mitä tapahtuu. Toimittajan pikkutarkkuudella hän tenttaa lääkäreitä ja vaatii heitä puhumaan kuin toiselle lääkärille. Kaiken hän kirjaa ylös vihkoihinsa, jotka ovat varmasti auttaneet myös rekonstruoimaan kokemukset kirjaksi.

Kirjan pakahduttavuus syntyy juuri siitä, että lukija imaistaan mukaan tapahtumien keskelle. Minäkertojan preesensilmaisusta syntyy kokemus siitä, että kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Kirjan sivut ovat täynnä tunteita, mutta niitä ei selitetä puhki, ne koetaan ilman sanoja. Intensiivisen tapahtumien vyöryn lomassa ”hengähdetään” muistelemalla menneitä, suhteen alkuaikoja, huippukohtia ja kriisin paikkoja. Kertoja luotaa myös suhdettaan vanhempiinsa, erityisesti isäänsä, jonka alkoholismi varjosti isän ja pojan suhdetta. Ai niin, unohdinko mainita, että Tomin isäkin kuoli syöpään pian vaimon kuoleman jälkeen. Joillekin sitä täytetään surun malja oikein piripintaan.

Tom Malmquist oli vieraana keväällä Helsinki Litissä ja hänen poikamainen mutta surusilmäinen olemuksensa oli aseistariisuva. Vaikka en vielä silloin ollut lukenut kirjaa, oli koskettavaa kuulla kirjailijan lukevan otteen kirjastaan. Kirjassaan Tom ei säästele itseään vaan esittää itsensä rehellisesti ja paljaana, äkkipikaisena, kovapäisenä ja määrätietoisena, mutta myös rakkaistaan syvästi välittävänä. Kirjan lopussa Tom kohdistaa sanansa suoraan vaimolleen ja kertoo miten hänen ja tytön elämä on sujunut. Viimeistään siinä kohtaa lukija nieleskelee kyyneleitä. Elämä jatkuu, kaikesta huolimatta.

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv (2015),
suom. Outi Menna
S&S 2017

Muissa blogeissa:
Aina joku kesken
Annelin lukuvinkit
Hannan kirjokansi
Helmi Kekkonen
Järjellä ja tunteella
Kirjakaapin kummitus
Kirjakko ruispellossa
Kirjojen keskellä
Kirsin Book Club
Kulttuuri kukoistaa
Lintusen kirjablogi
Lukutuulia
Maaginen realismi
Mrs Karlsson lukee
Nannan kirjakimara
Oksan hyllyltä
Tekstiluola
Tuhansia sivuja
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Tässä kaupungissa tuulee aina
Täysien sivujen nautinto

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

4 Kommenttia

  1. Katja / Lumiomena says:

    05/10/17 @ 17:24 

    Tämä kirja kiinnostaa minua suuresti, mutta on syitä, miksen uskalla lukea sitä. Kiertelen, luen näitä teidän muiden mietteitä ja vakuutun siitä, että tämä on hieno.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      05/10/17 @ 19:20 

      Tämä on todella vaikuttava ja intensiivinen kirja ja ymmärrän hyvin, että on myös monia syitä olla tarttumatta tähän tarinaan. Jos joskus uskallat, olisi hienoa kuulla ajatuksiasi tästä. Nähdään Turussa!

      Vastaa
  2. Mai Laakso says:

    05/10/17 @ 21:02 

    Todella koskettava kirja. Tässä ei annettu juuri aikaa surra sairautta, vaan se tuli ja vaimo kuoli. Isä ja vauva. Ei tätä pystynyt lukemaan ilman kyyneliä.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      09/10/17 @ 09:50 

      Turun Kirjamessuhulinassa unohtui vastata kommenttiisi. Totta, valmistautumisaikaa ei annettu, mutta eipä kai tuollaiseen tragediaan osaa valmistautua vaikka aikaa olisikin. Tämä tosiaan kosketti.

      Vastaa

Jätä vastaus.