Lastenkirjassa pitäisi olla tie, jolla kirjailija pysähtyy ja lapsi jatkaa eteenpäin.

Uhka tai ihanuus, jota ei ikinä selitetä.

Kasvot, jotka eivät koskaan näyttäydy kokonaan.

Kysymyksiä, joihin vastaa lapsi, ei kirjailija. Jotain kätkettyä, kaunista, korvaamatonta, yllättävää ja yksityistä siellä on oltava.

Ja ilman muuta joku, joka on hirvittävän pieni ja mieluiten pörröinen ja mahtuu taskuun.

Siinäpä Tove Janssonin toimiva resepti, joka löytyy hänen vuonna 1961 kirjoittamastaan esseestä Kavala lastenkirjailija. Siinä hän ruotii motiivejaan kirjoittaa tarinoita juuri lapsille. Se ja viisitoista muuta Janssonin vähemmän tunnettua novellia ja esseetä on nyt koottu yksiin kansiin Sirke Happosen toimittamassa ja suomentamassa teoksessa Bulevardi ja muita kirjoituksia. Tekstit ovat vuosilta 1934-1995 ja ovat kirjassa aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Mukana on myös runsaasti Janssonin kuvitusta. Suurin osa teksteistä on ilmestynyt lehdissä, etenkin joululehdissä, vaikka eivät olekaan jouluisia tai edes talvisia tarinoita. Joululehtiin kirjoittivat aikoinaan monet kirjailijat, mm. Mika Waltari, jonka Joulutarinoita käsittelin viime vuoden joulukalenteriluukussani.

Janssonin novelleissa on ihmisenkokoisia ajatuksia. Ne tavoittavat jotain oleellista ihmisyydestä, ristivedon tutun ja turvallisen ja kiehtovan mutta pelottavan tuntemattoman välissä, epämääräisen kaipuun ja suuret odotukset ja lopulta ihmisen pienuuden ja yksinäisyyden suuressa maailmassa. Monet novelleista Jansson onkin kirjoittanut aikana, jolloin hän matkusteli ja opiskeli Euroopassa, etenkin Pariisissa. Pariisiin sijoittuvista tarinoista mieleen jäi erityisesti novelli Parta, jossa nuori nainen ihastuu parrakkaaseen Suureen Taiteilijaan, ja Seinen rannalla tämän kanssa kävellessään tuntee päässeensä kosketuksiin boheemin ja syvällisen elämän kanssa. Lumous kuitenkin särkyy kun mies kutsuu naisen kotiinsa ja nainen huomaa järkyttyneenä, että parta on poissa.

Monet novelleista kertovat taiteilijaelämästä, siihen liittyvästä turhamaisuudesta, pöyhkeilevyydestä ja epävarmuudesta. Jansson luo henkilöistään täydellisen epätäydellisiä, siis ihmisiä. He eivät ole kiiltokuvia, vaan usein ristiriitaisia, epävarmoja, itsekkäitä, keikaroivia, jopa vastenmielisiä. Myös traagisia. Novellissa Bulevardi monsieur Chatain haikailee nuoruuden perään, mutta astuttuaan pois bulevardien loisteesta tajuaakin elämän kulun ja oman yksinäisyytensä. Yksinäisyydestä kärsii myös herra Vöpel novellissa Kirje, joka on yksi kokoelman koskettavimpia tekstejä. Siinä vähävarainen ja yksinäinen herra Vöpel viettää aikaa Dresdenin juna-asemalla kuvitellen itsensä osaksi matkustavien ihmisten onnellista joukkoa. Juna tuo hänen elämäänsä nuoren naisen, jonka hyväntekijänä ja huolien kuuntelijana herra Vöpelin elämällä on vihdoin jokin tarkoitus.

Yhden tekstin tunsin itselleni erityisen läheiseksi. Essee Saari vuodelta 1961 alkaa näillä sanoilla: On yllättävän paljon ihmisiä, jotka kulkevat ympäriinsä ja unelmoivat saaresta. Lapsuuteni kesät järvien rannoilla viettäneenä en osannut koskaan unelmoidakaan saaristoelämästä, mutta mieheni myötä olen saanut viettää viimeiset viisitoista kesää saaressa ja tunnen itseni todella onnekkaaksi. Luin kirjaa saaressa ollessani ja samastuin siihen vahvasti. Jansson kuvaa saaren luontoa elävästi ja vivahteikkaasti, mutta myös sitä miten saari vaikuttaa ihmiseen: Saaressa vanhat sisäänpäin kääntyneet ajatukset juoksevat uusille urille tai kurtistuvat ja kuolevat. Unet muuttuvat yksinkertaisiksi ja herätessä hymyilyttää. Syksyn saapuessa saari muuttuu vihamieliseksi, yrittää ravistella asukkinsa pois ja kaupunkilaiset räpistelevät pois kauhuissaan. Kertoja soimaa itseään soutaessaan pois saaren pelästyttämänä: Senkin kesäelukka, ajattelin. Kuvittelet, että rakastat saartasi mutta et ole koskaan kestänyt sen kanssa yhtä talvea. Muuttolintu, auringonpalvoja, helposti sulavalla yksinäisyydellä nautiskeleva loiseläjä, sinä joka vain leikit alkukantaisella ja maalauksellisella, sinä viheliäinen kaupunkilainen.

Muumien ystävät ihastuvat varmasti Arkkitehti-lehdessä vuonna 1979 julkaistuun esseeseen Muumitalo, Muumilaakso, jossa Jansson esittelee muumitalon ideologiaa. Esseessä Jansson toteaa, että ihmiset ovat aivan liian kauan asuneet laatikkotaloissa ja alkaneet kaivata irrationaalisia taloja, jotka eivät masenna ilman että edes pääsee selville masennuksen syystä. Muumiperhe on kuulemma ottanut vaikutteita monista paikoista ja monilta aikakausilta: Heillä on ranskalaisia ikkunoita, venäläisiä, suomalaisia, tyylipuhtaita karjalaisia ikkunoita, talossa on mm. empire-, jugend- ja rokokookoristeita, ja mieltymys Arizonaan on selvästi havaittavissa. Kukapa ei haluaisi asua muumitalossa!

Novellihaasteesta on menossa toinen osa, jota isännöi Nipvet. Tällä kertaa haasteessa on uusi hauska ulottuvuus eli peukuttaminen. Näistä novelleista olisi voinut peukuttaa useampaakin, mutta valitsin nyt ensimmäiseksi peukutukseksi konfliktin novellissa Ei enää ikinä Caprille!. Surkuhupaisassa novellissa pariskunta matkustaa lomalle Caprin saarelle, mutta herra ja rouva odottavat lomalta aivan eri asioita. Rouva Grönros halveksii turistihotellin kansainvälistä kattausta ja kaipaa kosketusta aitoon, alkuperäiseen Italiaan. Herra Grönros taas haluaisi rentoutua ja nauttia hyvästä palvelusta. Pariskunta riitelee asiasta illallisella ja päättää viettää loman kumpainenkin omalla tyylillään. Rouva nousee aasin selässä Anacaprille löytääkseen paikallista alkukantaista romantiikkaa, herra jää hotelliin nauttimaan ensiluokkaisesta palvelukokemuksesta. Kumpikin on valmistautunut voittamaan taiston. Kun rouvan löytämä idylli paljastuukin huijaukseksi ja herran saama palvelu alkaa tuntua epäilyttävän virheettömältä, puolisot rientävät toistensa luo valmiina antamaan periksi. Yhdestä he ovat samaa mieltä: Ei enää ikinä Caprille!

#novellihaaste2

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
Bulevarden och andra texter (2017),
toimittanut ja suomentanut: Sirke Happonen

Tammi 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Hurja hassu lukija
Kohtaamisia
Mummo matkalla

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

2 Kommenttia

  1. Leena Laurila says:

    01/09/17 @ 12:21 

    Kyllä kuulostaakin monipuoliselta ja viehättävältä novellikokoelmalta, heti tuli halu lukea. Yhteisiä kokemuksiakin on, kuten saari ja vielä erikseen Caprinkin saari. Vaikuttaa, että tässä pääsisi hyvin pakenemaan sekä ajasta – ankeaa nyt – että paikasta – ankeaa monessa paikassa.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      01/09/17 @ 13:47 

      Tämä oli kyllä kiehtova kokonaisuus ja takuulla hyvää pakokirjallisuutta 🙂

      Vastaa

Jätä vastaus.